18. lokakuuta 2015

Metsä






Minulle metsä on aina ollut paikka jossa rauhoitun, rentoudun ja josta saan voimaa. Käyn ympäri vuoden metsässä liikkumassa, usein itsekseni ja toisinaan perheen kanssa. Tänään sunnuntai lenkillä huomasimme metsän valmistautuvan jo väistämättä talveen. Lehdet tippuivat ja maatuvien heinien ja kukkien pistävä tuoksu tuntui kaikkialla. Silti tuossa kaikessa on jotain turvallista ja ihmeellistä. Kuinka kohta kaikki peittyy lumen alle ja luonto "kerää" voimia ensikevääseen. Huomasin monen kuusen kohdalla miettiväni pääseekön tuo yksilö koristamaan jonkun joulua? Ja keräisikö puolukanvarpuja istutuksiin vai valitsisiko ennemmin havuja. Vielä en tosin mitään kerenännyt mukaani. Täytyy odottaa sopivaa hetkeä, kun ulkona on jo hieman kirpakkaa pakkasta.

Iloisin mielin kohti arkea!

Let's make memories together

2 kommenttia:

  1. Metsä on todellinen voiman lähde. Varsinkin tähän aikaan, kun tuntuu että ilma on raitista ja tilaa riittää. Kaunista viikkoa <3

    VastaaPoista